Avain Daoon

Joskus ihminen väsyy, vaikka yrittää aivan tarpeeksi. Hän väsyy siksi, että kulkee suuntaan, joka ei tunnu omalta.

Tämä ajatus nousi hiljattain mieleeni, kun keskustelin erään nuoren kanssa, joka oli pettynyt useiden epäonnistuneiden työhaastattelujen jälkeen. Vähitellen kävi ilmi, ettei kyse ollut vain työnhausta. Kyse oli syvemmästä tyhjyydestä: siitä, että vaikka tekee asioita, joita pidetään järkevinä, vastuullisina ja turvallisina, jokin sisällä jää tyhjäksi.

Luulen, että tämä on monelle nuorelle tuttu kokemus. Halutaan hyvä elämä, toimeentuloa, vakautta ja arvostusta. Tavoitteissa ei ole mitään väärää. Mutta jos itse tie niitä kohti ei tunnu omalta, ihminen alkaa vähitellen väsyä. Silloin vastoinkäymiset eivät tunnu vain pettymyksiltä, vaan ne alkavat horjuttaa myös merkityksen tunnetta.

Usein ajatellaan, että ongelma on tahdonvoiman puutteessa tai siinä, ettei ihminen yritä tarpeeksi. Mutta aina näin ei ole. Joskus ihmiseltä ei puutu voimaa eikä kykyä kestää vaikeuksia. Häneltä puuttuu vain suunta, johon hänen sydämensä voisi aidosti sitoutua.

Kun ihminen kulkee kohti jotakin, mitä hän rakastaa, myös vaiva muuttuu toisenlaiseksi. Harjoittelu, hitaus ja epäonnistumiset eivät katoa, mutta niitä on helpompi kantaa. Silloin ihmistä ei kannattele vain ajatus lopputuloksesta, vaan myös itse tekeminen.

Ehkä juuri siksi tyhjyyden tunnistaminen voi olla tärkeä alku. Se voi paljastaa, ettei ihminen ole laiska, kyvytön tai eksynyt. Hän on ehkä vain kulkenut liian pitkään suuntaan, joka ei täysin vastaa hänen omaa sisintään.

Siksi tärkeä kysymys ei ehkä aina ole, miten jaksaisi enemmän, vaan mihin suuntaan oma elämä oikeastaan haluaa kulkea.

Vasta silloin voi vähitellen löytyä tie, joka ei ole vain hyödyllinen tai hyväksytty, vaan todella oma.