Kun puhun daosta, minun on pakko puhua myös tyhjyydestä. Moni ajattelee, että tyhjyys tarkoittaa vain sitä, ettei ole mitään. Laotsen ajattelussa tyhjyys ei kuitenkaan ole kuollutta tyhjyyttä eikä pelkkää puutetta. Se on sellaista tyhjyyttä, joka tekee elämän mahdolliseksi. Taivas näyttää tyhjältä, mutta juuri sen avaruudessa valo liikkuu, pilvet kulkevat ja maa kukoistaa. Tyhjyys ei siis ole elämän vastakohta, vaan sen ehto.

Daodejingin 11. kappale puhuu tästä kaikkein konkreettisimmin. Se ei selitä tyhjyyttä vaikeasti eikä abstraktisti, vaan näyttää sen meille arkisten esineiden kautta. Astia on käyttökelpoinen tyhjän sisuksensa vuoksi. Huone on asumiskelpoinen tyhjän tilansa vuoksi. Se, mikä näyttää puuttumiselta, tekeekin käytön mahdolliseksi. Muoto on näkyvä, mutta hyöty syntyy siitä, mitä ei ole.

Ymmärsin tämän Laotsen ajatuksen tanssin kautta. Olin tottunut siihen, että Kiinassa tanssitaan toreilla, puistoissa ja kaduilla. Suomessa en voinut tanssia samalla tavalla. Eräänä päivänä halusin tanssia kotona. Siirsin huonekaluja syrjään, ja huoneeseen syntyi tyhjä tila. Silloin ymmärsin äkkiä jotakin Laotsen viisaudesta: käytän sitä, mitä ei ole, ja hyödyn siitä, mikä on. Ikkuna, seinät ja huonekalut olivat kaikki paikallaan, mutta tanssiminen tuli mahdolliseksi juuri tyhjän tilan ansiosta.

Tästä oivalluksesta alkoi minulle avautua myös hiljaisuuden merkitys. Aikaisemmin radikaalein ajatukseni oli ollut: Jos minä en tule hulluksi, minä tulen filosofiksi. Tässä vaiheessa ajatukseni oli muuttanut muotoaan. Olin alkanut ymmärtää Laotsen viisautta, ja hiljaisuus avautui minulle uudella tavalla. Radikaalein ajatukseni oli nyt tämä: hiljaisuus on kultaa, tyhjyys on timanttia. Tyhjyydessä on täyteys, hiljaisuudessa kuuluu kaunopuheisuus.

Nyt osasin jo olla kiitollinen saamastani mahdollisuudesta kasvaa ihmisenä Suomessa. Opin yhä suomea kirjoittaen ja lukien. Luin Laotsen kirjan erikielisiä käännöksiä ja panin merkille, miten eri tavoin sama kohta saatettiin tulkita. Juuri tämän kappaleen kohdalla minulle alkoi vähitellen kirkastua, ettei tyhjyys ole vain taustaa tai puutetta. Se on itse käyttömahdollisuus.

Myös jokapäiväinen teekuppini muistutti minua tästä. Juuri tyhjällä astialla juodaan teetä. Aloin ymmärtää myös zenbuddhalaisuuden käsityksiä tyhjyydestä: tyhjyys, joka on tyhjä mutta ei voimaton. Ajattelin, että taivaan ja maan välillä oleva tyhjyys oli jotakin, jota minun tuli kirjailijana oppia käyttämään. Olin myös itse väline; minun oli tyhjennyttävä tullakseni käytettäväksi.

Oma käännökseni tästä kappaleesta kuuluu näin:

Tehdään savesta muoto, tyhjää tilaa voi käyttää astiana.
Veistetään ovet ja ikkunat, tyhjää tilaa voi käyttää huoneena.
Käytä sitä, mitä ei ole, ja hyödy siitä, mikä on.

Tyhjyys ei ole puutetta. Se on mahdollisuus. Ilman sitä ei olisi astiaa, ei huonetta, ei liikettä, ei hengitystä eikä kirjoitusta. Ehkä juuri siksi Laotse opettaa, että se, mitä ei ole, voi olla kaikkein käyttökelpoisinta.

TaoLin

Posted in

Leave a comment