Eilen kysyin eräältä ystävältäni, mikä on hänen sisäinen kutsumuksensa — mikä pitää ihmisen liikkeessä silloinkin, kun mikään ulkoinen ei kanna.
Hän vastasi:
“Juuri nyt sisäinen kutsumus on käydä vessassa.”
Nauroin ensin. Mutta myöhemmin jäin miettimään sitä pitkään.
Minä kysyin jotakin suurta, hän vastasi ruumiilla. Ehkä juuri siinä oli jotain olennaista.
Elämä ei tule ensin ajatuksena vaan tarpeena, kehon äänenä.
Ehkä siksi suurimpiinkin kysymyksiin tulee joskus ensimmäiseksi pieni vastaus.
Elämä vastaa ensin ruumiilla.
Leave a comment